Takapiru
Title

Takapiru

Description
Kuka pelaa merkityillä korteilla? Pelimaailman liituraitamies ja korttihai Voitto Grön on viettämässä tuottoisaa iltaa ystävänsä tarkoin varjellussa peliluolassa, kun sisään hyökkää kolme roistoa, jotka putsaavat koko paikan pelureiden taskuja myöten. Lain ulkopuolella tapahtunut ryöstö ei juuri kiinnosta poliisia, joten Grön ottaa tutkimuksen omiin käsiinsä. Sitten yksi ryöstön todistajista, peliluolan maksullinen nainen, löytyy kotoaan murhattuna ja väkivaltatoimiston komisario Leimunkin on puututtava peliin. Varmaa on ainakin, että ryöstäjät ovat valmiita menemään pitkälle turvatakseen selustansa. Harri Nykänen on pitkän linjan dekkaristi, jonka päähenkilöt ovat usein kadun varjoisan puolen kulkijoita, rikollisia tai muita yhteiskunnan hylkiöitä. Takapiru voitti ilmestyessään vuonna 1990 Suomen dekkariseuran myöntämän Vuoden johtolanka -palkinnon. Nykäsen tunnetuimpia henkilöhahmojaan ovat palkkatappaja Raid ja juutalainen rikoskomisario Ariel Kafka. "Nykänen hämärtää tiukkoja oikean ja väärän rintamalinjoja, kuvaa elävästi pääkaupungin miljöötä ja höystää kerrontaansa vähäeleisellä huumorilla." – Vuoden johtolanka -palkintolautakunnan perustelut.
On public lists of these users
This audiobook is not on any list yet.
Product details
Title:
Takapiru
read by:
Language:
FI
ISBN Audio:
9789180000338
Publication date:
March 24, 2021
Duration
5 hrs 19 mins
Product type
AUDIO
Explicit:
No
Audio drama:
No
Unabridged:
Yes